KLASSISMIN VAIKUTUS MUUHUN TAITEESEEN



external image 1799-Verninac-David.jpg
Klassismi kuvataiteessa

Klassismi kuvataiteessa tarkoitti paluuta selkeisiin linjoihin rokokoon jälkeen sekä pyrkymystä puhtauteen. Mallit ja ihanteet haettiin antiikin Kreikasta ja Roomasta.Väreihin ja muotokieleen haettiin vaikutteita Pompejin kaupungista.


Klassismi musiikissa

Klassismin musiikki on länsimaisen taidemusiikin tyylikausi. Musiikille tyypillistä ovat laulavat, jaksottuvat melodiat, joita säestettään kevyillä harmonioilla.Klassismin aikana sävellysmuodoista saivat nykyisen muotonsa muun muassa sonaatti, sinfonia ja jousikvartetto.

Klassismin loppupuolella musiikkielämän keskus siirtyi Wieniin, jossa ainakin uransa loppupuolella asuivat kaikki kolme merkittävintä aikakauden säveltäjää: Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart ja Ludwig van Beethoven. Tästä syystä tätä musiikin aikakautta kutsutaan myös wieniläisklassismiksi.



Klassismi arkkitehtuurissa

Uusklassinen arkkitehtuuri on arkkitehtuurin suuntaus, joka syntyi klassismin kulta-aikana 1700-luvun puolivälissä. Uusklassismissa otettin vaikutteita suoraan antiikin Kreikan ja Rooman rakennustaiteesta sekä renesanssiajan Palladiolaisesta arkkitehtuurista. Barokki- ja rokokooarkkitehtuurin jälkeen uusklassismi pyrittiin takaisin "puhtaaseen" klassiseen arkkitehtuuriin, ja sen myötä rakennuksiin tulivat takaisin yksinkertaiset ja suoraviivaiset muodot sekä antiikista tutut pylväsjärjestelmät.
external image Arc_Triomphe.jpgexternal image RomaAltarePatriaTramonto.jpg