Musiikki:


1920-70-lukuja ohjaavat kaksi suurta ajatusta; yhteiskuntakriittisyys ja modernisoituminen. Musiikissa tätä kehitystä ohjaa Yhdysvalloissa alkanut uusi musiikkityyli, jazz.

Jazz syntyi Pohjois-Amerikassa, kun Afrikasta tuodut orjatyöläiset keksivät itselleen työlauluja. Tyylin peruspiirteet hahmottuvat improvisaation ja vapauden ympärille, sillä jazz ei noudata niin sitouttavia kaavoja kuin aiemmat musiikkityylit. Tästä johtuen erityisesti 1920-luvulla alkanut yhteiskuntakriittisyys, jolla pyrittiin korostamaan yksilön oikeuksia ja ensimmäisen maailmansodan vastustamista, näkyy myös jazzin suosion kasvuna. Jazz nousikin erityisesti kaupunkien nuorison suurimmaksi kiinnostuksen kohteeksi, sillä sen avulla nuoret pystyivät paremmin ilmaisemaan itseään. Tyyli myös edusti, erityisesti sen alkuaikoina, nuorisolle ominaisia paheita, kuten tupakointia ja alkoholin käyttöä, mikä tietysti osaltaan lisäsi nuorison kapinointi halukkuutta musiikin voimalla.

1930-luvulla jazzin suosio jatkoi kasvamistaan ja alkoi pirstaloitua erilaisiin alalajeihin, kuten big band-swingiin ja swingiin. Erityisesti swingin suosio alkoi kasvaa huomattavasti, joka on perinteiseen jazziin verrattuna rytmilllisesti kevyempää. Swing myös korosti laulajan tärkeyttä musiikissa, minkä vuoksi suuri osa tunnetuimpien swing-yhtyeiden menestys perustuu poikkeukselliseen solistiin (esim. Frank Sinatran ja Dick Haymesin johtamat orkesterit). Jazz-musiikki onnistuikin pitämään suosionsa käytännössä koko 1920-40-luvut, sillä Euroopassa ei toisen maailmansodan syttymisen seurauksena ehtinyt juurikaan syntyä uusia kilpailevia musiikkityylejä.
external image Jazzing_orchestra_1921.png
1950-luvulla syntyi täysin uusi musiikinosa, populaarimusiikki, joilla tarkoitetaan erityisesti pop-, rock- ja iskelmämusiikkia.
Populaarimusiikkia pidetäänkin yleensä nuorison omana musiikkityylinä, ja se soveltuikin erinomaisesti kaikenlaiseen kapinointiin yhteiskuntaa vastaan.

Rock-musiikkia voidaan yleisesti pitää näistä kaikista rajuimpana, ja se herättikin eniten sensuuria ja yleistä keskustelua. Siinä on pyritty korostamaan blues-musiikin räväköitä piirteitä, ja siksi se onkin tyyliltään todella vauhdikasta. Perinteinen rock-musiikki on tyyliltään melko yksinkertaista ja laulajan rooli on korostunut. Siitä johtuen erinomaiset laulajat ja lavaesiintyjät, kuten Elvis Presley ja Chuck Berry, olivat suuressa roolissa rockin leviämisen kannalta. Erityisesti 1960-luvun aikana rock-musiikin suosio oli hyvin korkealla, sillä suositun hippiliikkeen identiteetin yksi osa koostui nimenomaan rock-musiikista.
external image 200px-Chuck_Berry51.JPG Chuck Berry

Pop-musiikki kehittyi 1950-luvulla kevyempänä vaihtoehtona rock-musiikille. Siihen kuuluvat perinteisesti hyvin rauhalliset ja yksinkertaiset rakkauslaulut, mistä johtuen pop-musiikki nousi erityisesti nuorison suosioon. Myöhemmin sen kannatus vielä kasvoi entisestään, sillä mm. maailmaa järisyttäneet yhtyeet/laulajat The Beatles, Michael Jackson ja Madonna tekivät enimmäkseen juuri pop-musiikkia.

1970-luvulla näkyy erityisesti vanhojen kaavojen pirstoutuminen. Perinteiset populaarimusiikin tyylit, erityisesti rock-musiikki, jakautuivat useisiin alalajeihin, kuten punk-musiikkiin, heavy metalliin ja souliin. Erityisesti tanssimusiikki ja siihen vahvasti vaikuttanut disco, kasvattivat suosiotaan, ja 1970-luku olikin taistelua ääripäiden välillä (rock vs. disco). Tästä johtuen musiikista tulikin paljon monipuolisempaa, eikä se enää perustunut vain yhteen tai kahteen päätyyliin. Siksi pitäisinkin 1970-lukua hyvin merkityksellisenä musiikin kannalta.

Kuvataide:

1920-luvun kuvataiteen tärkeimpiä suuntauksia ovat dadaismi, surrealismi ja uusasiallisuus. Kaikille näille tyyleille yhteistä on niiden yhteiskunta- ja sotakriittisyys, mutta ne pyrkivät esittämään sen hyvin eri tavoin. Dadaismi (dada) ja surrealismi ovat tarkoitusperältään hyvin samanlaisia, sillä niissä molemmissa pyritään korostamaan ihmisten tunteita, järjen sijasta. Erityisesti surrealismi keskittyykin vain ihmisten uniin ja alitajuntaan, joten myös sen käsitys taiteesta on hyvin abstraktinen. Dadaismi on myöskin hyvin abstraktista ja yleensä sen tulkitseminen riippuu katsojasta. Sen päätarkoitus on yleensä ollut loukata ja protestoida sotaista yhteiskuntaa teoksillaan, sekä rikkoa perinteisiä kaavoja jokaisella osa-alueella. Tästä johtuen se on ollut yksi nykytaiteen suunnannäyttäjistä. Uusasiallisuus on edellämainuttujen tavoin hyvin yhteiskuntakriittistä, mutta suuntaus ei pyri myöskään peittelemään aikomuksiaan. Uusasiallisuus pyrkii kuvaamaan yhteiskuntaa hyvin realistisesti, satiirisesti ja ivallisesti, ja se oli voimissaan erityisesti maailmansotien jälkeisenä aikana.

1930-40 luvuilla kuvataide ei ottanu juurikaan edistysaskelia, sillä se koostui lähinnä valtioiden tukemista propaganda-kuvista, sekä sodan kritisoimisesta. Varsinkin sotaa kriittisesti kuvaavat taideteokset olivat hyvin symbolisia ja abstrakteja, mutta erityisesti Euroopan fasistiset ja kommunistiset valtiot suhtautuivat hyvin kielteisesti abstraktiin taiteeseen. Tästä johtuen kuvataiteen kehittyminen hidastui merkittävästi maailmansotien aikaan, mutta erityisesti dadaismi oli merkittävässä osassa nykytaiteen kehityksen kannalta.

1960-luvulla kasvanut nuorisoliike toi uusia piirteitä myös kuvataiteeseen, ja kyseistä tyylisuuntaa kutsutaan nimellä pop-taide. Pop-taiteen keskeisin ajatus on tuoda tavalliset nuoria kiinnostavat asiat taiteeseen, esim. elokuvat, mainokset, kulutustavarat ja musiikki. Tästä johtuen hyvin arkiset asiat ovat nousseet taiteen perustaksi, mistä johtuen tyylin uranuurtajana pidetyn Andy Warholin tärkeimpiä teoksia ovat "Campellin keitto-purkit" ja "Coca cola-pullot".

Pop-taiteen suosio jatkui läpi 1970-luvun, mutta sen levittäytymistä haittasi Neuvostoliiton kireä linja länsimaista taidetta kohtaan. Tästä johtuen pop-taiteelle syntyi oma kommunistinen vastine, Sots-taide, jolla pyrittiin ironisoimaan sosialistista nuorisokulttuuria. Se olikin 1970-luvulla sosialistisen realismin ohella (tarkoitus edistää sosialismin päämääriä) suurimpia taiteellisia suuntauksia, johtuen tosin pääosin siitä, että Neuvostoliitto pyrki kieltämään kaikki uudet tyylisuunnat, jotka saattaisivat vaikeuttaa kommunismin levittämistä ja ylläpitoa. Länsimaissa pop-taide loi kuitenkin uusia tyylipiirteitä kuvataiteeseen ja toi vastapainoa tunteita ilmaiseville abstrakteille taidesuuntauksille.