Antiikin Kreikan kirjallisuus


Antiikin Kreikan kirjallisuus sai alkunsa tyylikautena n. 800-500 eaa. ja sen katsotaan päättyneen 300-luvulla jaa. Sen syntyyn johtivat Välimeren alueen olosuhteet kyseisenä ajanjaksona. Antiikin Kreikan kirjallisuuteen kuuluivat kreikan kielellä, välimeren alueella kirjoitettu kirjallisuus ja se loi pohjan antiikin Rooman kirjallisuudelle. Tyyli korosti selkeyttä, sopusuhtaisuutta ja symmetriaa.
1. Antiikin Kreikan kirjallisuuden kaudet
2. Antiikin Kreikan kirjallisuuden tyylit
3. Antiikin Kreikan merkittävimmät kirjaililijat
4. Muut taiteet
5. Muuta
6. Lähteet


Antiikin Kreikan kirjallisuuden kaudet


Antiikin Kreikan kirjallisuuden historia voidaan jakaa useisiin erilaisiin kausiin. Yleisin jako on jakaa ajan karkeasti kolmeen osaan.
Arkaainen kausi (n.600-500 eaa.), Klassinen kausi (n.500-300 eaa.) ja Hellenistinen kausi (n. 300 eaa.-300 jaa.).
Hellenistininen kausi voidaan jakaa hellenistiseen ja hellenistis-roomalaiseen aikaan. Jotkut asiantuntijat laskevat myös homeerisen ajan (n. 700 eaa.) osaksi jaottelua. Tosin lärshomeeriselta ajalla ei kirjoitettu teoksia vaan kirjallisuus eli suullisena perimätietona.

Arkaainen ja klassinen kausi

Länsimainen kirjallisuus sai alkunsa antiikin Kreikan arkaaisella kaudella, vaikka kirjallisuus muovautuikin varsinaiseen muotoonsa vasta klassisella kaudella. Samoihin aikoihin syntyi myös perusta muullekin länsimaiselle kulttuurille. Kreikan kaupunkivaltioissa vapailla miehillä oli paljon aikaa ja yhteiskunnassa vallitsi voimakas tieteiden ja kulttuurin ihannointi. Tiiviit kaupunkiyhteisöt, vilkas seuraelämä ja uskonnolliset myytit johtivat monimuotoiseen kirjallisuuteen.

Hellenistinen kausi

Hellenistisen kauden katsotaan alkaneen Aleksanteri Suuren valloitusretkien yllettyä Kreikkaan. Valloitusretkien seurauksena idän ja lännen kulttuuri yhdistyivät. Hellenistisen kauden ajan Kreikka oli muiden valtioiden alaisena, joka johti itsenäisten kaupunkivaltioiden yhdistymiseen yhtenäiseksi valtakunnaksi. Tämä muutti sekä ihannoituja arvoja että yhteiskunnallista rakennetta. Tästä seurasi selkeitä tyylillisiä muutoksia kirjallisuudessa. Sen sijaan klassisen kauden tyyli siirtyi Roomaan jossa sitä pidettiin suuressa arvossa. Hellenistisen kauden painotus oli selkeästi siirtynyt luettavaksi tarkoitettuun kirjallisuuteen. Toisaalta myös kulttuurillinen eliitti alkoi erottua tavallisesta kansasta yhä selkeämmin. Hellenistis-roomalaisella kaudella alkunsa sai myös kirjallisuuskritiikki.


Antiikin Kreikan kirjallisuuden tyylit


Eeppinen runous (n.800 eaa. ->)

Eeppinen runous oli aluksi suullisen perimätiedon välkityksellä säilynyttä kertovaa runoutta. Se oli pääosin tragediaa mutta jotkin teokset kuten esimerkiksi Homeroksen Odysseia olivat yhdistelmä komediaa ja tragediaa. Eeppiseen runouteen kuului myyttien kertominen ja ne kuvastavatkin aikaansa. Homeroksen lisäksi merkittäviä runoilijoita oli Hesiodos.

Lyyrinen runous (n.650 eaa. ->)

Lyyrinen runous säestettiin alunperin lyyralla ja myöhemmin mukana saattoi olla myös kuoro ja tanssijoita. Yksi lyyrisen runouden muoto oli elegia eli poliittinen runo. Ensimmäinen lyyrinen runoilija oli Arkhilokhos ja myöhemmin merkittäviä lyyrisiä runoilijoita olivat Solon ja Theognis jotka erikoistuivat elegioihin. Lyyrisistä runoista on kuitenkin säilynyt lähinnä katkelmia.

Filosofia

Antiikin Kreikka aiheutti myös länsimaisen filosofian. Antiikin Kreikan filosofiassa on länsimaisen yhteiskunnan ja ajattelun juuret. Filosofia syntyi sivistyksen ja järjen ihannoinnista ja näin se muotoutui vapaiden kreikkalaisten miesten ajanviettotavaksi. Maailman järjenmukainen kartoittaminen alkoi. Yleensä antiikin filosofit on jaettu esi-sokraattisiin ja klassisiin kreikkalaisiin filosfeihin. Esi-sokraattisten filosofien teoksia on säilynyt heikosti ja usein heidän ajatuksensa tunnetaan klassisen kauden filosofien teoksissa esiintyvien mainintojen kautta. Tunnetuimpia esi-sokraatikkoja olivat mm. Herakleitos, Thales ja Anaksimandros.
Klassisen kauden filosofit ovat edelleen filosofian kärkinimiä ja heitä pidetään nykyfilosofeina. Tunnetuimpia näistä filosofeista ovat Platon Aristoteles, Sokrates ja Epikuros. Hellenistisellä kaudella filosofia oli vähemmän merkittävää ja ajan merkittävimmät filosofit olivat silloin Roomassa. Myös teoksia hellenistisellä kaudella oli vähän.

Monet klassisen kauden filosofien teokset säilyivät käännöksinä Lähi-idän alueella josta ne palautettiin eurooppaan ristiretkien yhteydessä.

Lääketiede

Lääketiede oli seurausta filosofiasta antiikin Kreikassa. Ihmeparantumisien kyseenalaistamisen jälkeen alettiin tutkia tieteellistä perustaa terveydelle. Edelläkävijänä oli Hippokrates joka kirjoitti tutkielma kokoelma Corpus Hippocraticumin.

Draama

Tragedia (n.600 eaa.->)
Näytelmät olivat alunperin osa Dionysia-juhlaa eli Dionysos jumalan palvontariittiä. Tästä se muotoutui koko kansan viihteeksi jota esitettiin avoilmateattereissa. Tragedia oli erityisen suosittua ja sitä pidettiin arvokkaampana kuin komediaa. Kreikassa järjestettiin useita näytelmäkilpailuja joissa lukuisat tunnetut näytelmäkirjailijat kisasivat. Tunnetuimpia tragedioiden kirjoittajia olivat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides ja tunnetuimpia säilyneitä teoksia ovat Sofokleen Kuningas Oidipus ja Aiskhyloksen Oresteia-trilogia.
Komedia (n.500 eaa.->)
Antiiikin kreikan komdia jaetaan vanhaan ja uuteen komediaan. Vanha komedia esitti lähinnä yhteiskuntakritiikkia ja pilaili politiikkojen ja tunnettujen ihmisten kustannuksella. Merkittävin vanhan komedian kirjailija oli Airstofanes jonka tunnetuin teos on Pilvet.
Uusi komedia ei enää pilkannut aikansa ilmiöitä vaan erilaisia henkilötyyppejä. Uuden komedian merkittävin kirjailija oli Menandros jonka teoksia tidetään olleen satoja vaikka niistä onkin säilynyt lähinnä katkelmia. Parhaiten säilynyt Menandroksen teos on nimeltään Ärmätti.

Historiankirjoitus

Historiankirjoitus alkoi antiikin Kreikassa. Varhaisimmat historiankirjoittajat kuten esimerkiksi Hekataios kirjoittivat tapahtumia ylös eeppisen runouden muodossa ja ne sekoittuivat usein helposti myytteihin. Objektiivinen historiankirjoitus alkoi klassisella kaudella lähdekritiikin ja objektiivisuuteen pyrkimisen myötä, vaikka tekstit perustuivatkin usein kirjailijoiden omiin kokemuksiin. Klassisella kaudella luotiin useita merkittäviä teoksia kuten Herodotoksen Historiateos ja Ksenofonin Hellenika. Hellenistisellä kaudella kirjoittajien määrä lisääntyi ja kirjoittajan oma näkökulma tapahtumiin hälveni. Teoksista tuli silloin objektiivisempia ja tarkempia mutta toisaalta kirjailijat jäivät nimettömimmiksi.

Retoriikka (n. 500 eaa. ->)

Kreikkalaiset vaalivat retorisia taitoja ja aiheesta kirjoitettiin useita teoksia. Oppia jakoivat Sofistit jotka kiertelivät maata opettaen retoriikkaa politiikkaan pyrkiville. Sofistit kirjoittivat politiikoille myös puheita. Sofistien teoksia on säilynyt vaihtelevasti. Vanhimmat tekstit ovat Antifonin kirjalliset oikeuspuheet ja yksi tunnetuimmista on Lysiaan kirjoittama Eratosthenestä vastaan. Sofistiikka palasi hellenistisellä kaudella vaikkakaan se ei enää saanut vastaavanlaista suosiota.


Antiikin Kreikan merkittävimmät kirjailijat


Homeros

Homeros
Homeros
Homeros on Kreikan merkittävimpiä runoilijoita ja häntä pidetään Kreikan kansalliseepoksen Iliaan ja Odysseian kirjoittajana. Homeros on kiistelty henkilö ja monet pitävät häntä myyttisenä hahmona. Homeros eli luultavasti 700-luvulla eaa. Perimätiedossa Homeros on kuvattu sokeaksi.

Aiskhylos

Aiskhylos oli antiikin Kreikan menestyksekkäimpiä näytelmäkirjailijoita ja hän eli 500- ja 400-lukujen eaa.
taitteessa. Aiskhylosta pidetään kreikkalaisen tragedian (attikalainen murhenäytelmä) luojana.

Aiskhylos
Aiskhylos

Sofokles

Sofokles oli antiikin menestyksekkäimpiä näytelmäkirjailijoita ja voitti useita näytelmäkilpailuita. Hön eli 400-luvulla eaa. ja hänet tunnettiin myös poliitikkona ja sotapäällikkönä. Sofokles oli ensimmäisiä näytelmäkirjailijoita, joka käytti maalattuja kulisseja. Tunnetuin Sofokleen teos on Kuningas Oidipus.



Aristoteles

Aristoteles
Aristoteles

Aristoteles oli yksi maailman merkittävimmistä filosofeista ja aikansa johtava luonnontieteilijä. Hän eli 300-luvulla eaa. Hänen filosofiaansa pidettiin arvossa erityisesti keskiajalla ja hän loi useita merkittäviä tieteenaloja,mutta häntä arvostettiin laajasti myös kaunokirjallisesta ilmaisustaan. Aristoteleen merkittävimpiä teoksia ovat muun muassa Metafysiikka, Organon ja Eudemos. Suuri osa Aristoteleen teoksista ovat hänen omia muistiinpanojansa luentoja varten.

Platon

Aristoteleen tapaan Platon oli merkittävä filosofi joka osaltaan loi pohjan länsimaiselle kulttuurille. Aristoteles oli 400-luvulla eaa. syntyneen Platonin oppilas. Platon tunnettiin myös kaunokirjallisesta tyylistään. Platon asetteli monet ajatuksensa kertomuksen tai vertauksen muotoon. Platonin tunnetuimmat teokset ovat Valtio ja Pidot.



Muut taiteet



Joonialainen pylväs
Joonialainen pylväs

Arkkitehtuuri

Antiikin Kreikan arkkitehtuuri on rakennuskulttuuri, joka vallitsi klassisella kaudella (480 – 330 eaa.). Antiikin Kreikan arkkitehtuuriin vaikutti voimakkaasti egyptiläinen ja minolais-mykeneläinen tyyli. Ehkä huomattavimpia kreikkalaisen rakennustaiteen näytteitä ovat temppelit, joiden kaikkia sivuja kiersivät pylväät. Pylväänpäänmuodon eli kapiteelin mukaan voidaan erottaa kolme erilaista tyylilajia: doorilainen, joonialainen ja korinttilainen.
Kreikkalainen arkkitehtuuri on nähtävissä myös 1700-luvun rakennuksissa jolloin muotiin nousi uusklassismi, joka on ottanut vaikutteita kreikkalaisesta rakennustaiteesta, jota yhdistettiin suoraviivaisiin ja yksinkertaisiin muotoihin.




Muuta



Kirjallisuuden säilyminen

Kreikkalainen Papyrus 200-luvulta
Kreikkalainen Papyrus 200-luvulta

Kirjallisuus oli aina 600-luvulle eaa. suullisessa muodossa ja pitkään sen jälkeenkin se muodostui lähinnä muistiinkirjatuista puheista ja luennoista. Kirjallisuutta jäljennettiin papyruslevyille, pergamenteille sekä savi-, puu- että kivitauluihin.









Videoita:


Kreikkalainen teatteri:


Lyyristä runoutta kreikaksi lausuttuna lyyran säestyksellä:


Katso myös



Antiikin Rooman Kirjallisuus


Lähteet



http://www.uusikaupunki.fi/~ramiett/antiikki.html
http://www.slideshare.net/guest70fecb/hi-02-antiikin-kreikan-teatteri
http://www02.oph.fi/etalukio/aidinkieli/kurssi4/antiikki_johdanto.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Ancient_Greek_literature
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antiikin_Kreikan_kirjallisuus

Mikkola, Koskela, Haapamäki-Niemi, Julin, Kauppinen, Valkonen. 2006. Äidinkieli ja kirjallisuus Käsikirja. WSOY.
Kohi, Antti. 2009 (1.-8 painos) Forum. Otava.
Keinänen, Vadén. 2005. Filosofian haasteet. Atena.